perjantai 16. maaliskuuta 2018

MATKALLA VIELÄ

Yksi jännittävimpiä hetkiä pienen ihmisen elämässä on se, kun painotalosta ilmoitetaan, että kirja on matkalla.
     Yhtenä päivänä sitten ajaa Schenkerin (vaihtoehtoisesti postin) auto pihaan, se josta lapsenlapsi viimeksi Stresan kirjoja tuotaessa huudahti: Maritta, pihaan tulee rekka! Siitä rekasta laskeutuu muoviin kääritty lavallinen ruskeita laatikoita, joita saa alkaa, mitä todennäköisimmin kaatosateessa ja liian vähissä vaatteissa, kuskaamaan nokkakärryillä varastoon. Paitsi sitä yhtä, joka kannetaan sylissä kuin vastasyntynyt ja asetetaan olohuoneen pöydälle juhlallista avaamista ja ihmettelyä varten.
Se mikä vuosi sitten sai Y-tunnuksen, logon ja Stresan valkoisilta riikinkukoilta lainatun hahmon t-paidan selkään, on kasvanut stresa.fi -sivustoksi, kirjamyynniksi verkkokaupassa, ideoinniksi ja pähkäilyksi siitä miten saisimme Stresan kirjoja vieläkin paremmin esille. 


Mutta jotakin on tehtykin. Moni meistä on vieraillut lähikuntiensa kirjastoissa, jotkut kauempanakin. On verkostoiduttu ja liitytty paikallisiin kirjailijayhdistyksiin. Vientitykkimme Toivasen Pirjo on vienyt Stresan kirjoja Italiaan ja Floridaan, ja yhdessä kalifornialaisessa kirjastossakin ne ovat esillä omassa vitriinissään.


Lukijapalaute on ollut hyvää, parempaa kuin kuvittelimme. Blogi nimeltä Kirjallisia mm. kuvaa Pirjo Puukon Mutkanlukutaitoa: “Puukko kirjoittaa hyvin. Kieli on kekseliästä ja luistavaa, ytimekästä ja oivaltavaa…Kauneutta ja viisautta, moniulotteista kieltä, sopivan tiiviissä paketissa.”


Palautteet toimivat ja sana kulkee. Tilauksia tulee verkkokauppaan tasaisen sitkeästi, ja Stresan sydänverellä kirjoitetut, vuosien hiontaprosessin läpikäyneet kirjat lähtevät matkaan uusissa kauniissa postituskuorissaan.

Samanaikaisesti kun uudet tekstit jo hautuvat jossakin ja julkaisusuunnitelmia laaditaan, tilailemme lentoja Milanoon. Meidän ja Mari Mörön jokasyksyiset kirjoittajatreffit Italian Piemontessa ovat vain neljän kuukauden päässä.


www.stresa.fi

lauantai 4. marraskuuta 2017

KIRJAMESSUJEN JÄLKITUNNELMISSA

Miten syksy kuluukaan! Jo neljä viikkoa on vierähtänyt siitä kun messusimme Turussa koko porukka. Ne messut menivät, niin myös Helsingin kirjamessut, jossa meillä ei ollut osastoa. Ei vielä tänä vuonna.
     Jännittävää miten erilaista on olla kirjamessuilla näytteilleasettajana, kun aiempi kokemus on ollut haahuilua osastolta tai kirjalavalta toiselle, hulinassa, hälinässä ja tungoksessa, hikeä otsalta pyyhkien, satakiloisia kirjakasseja kantaen.

'

Messujen vaativin osuus oli kustantamon nimen teippaaminen yläpuolella olevaan lippaan. Pirjo Toivasen kanssa huojuimme pöydällä ja yritimme vältellä ryppyjä ja ilmakuplia niin kuin joskus muinoin, kun koulukirjoja päällystettiin sillä inhottavalla tarramuovilla.
     Hyvä tuli puodistamme, vaikka sen pienellä rahalla rakensimme. Onnistuimme ehkä toteuttamaan sitä samaa raikkautta ja visuaalisuutta kuin Stresan kirjojen kansissa, joista tehdyt julisteet koristivat osastomme seiniä.


Messuosallistumisesta päätettiin varhain keväällä, samaan tyyliin kuin koko kustantamomme perustettiin: paljonkaan ei tiedetä eikä osata, mutta katsotaan mitä kivaa tästä voisi tulla. 
     Kirjalaatikoita kuskattiin koko pöydänalus täyteen. Nyt se vähän naurattaa, sillä iso osa niistä palautui verkkokaupan ”lähettämöön” Nokialle. Leppoisassa myyntitahdissa taas oli se hyvä puoli, että harvoin tapaavalle porukallemme jäi hyvää aikaa kahvitteluun ja tulevan suunnitteluun.


Aika vähäistä kuului myynti olevan muillakin pienkustantamoilla, sillä yleisö parveili ensisijaisesti signeerauksia jakavien julkkiskirjailijoiden ympärillä tai metsästi takavuosien helmiä kahden euron alelaareista. 
     Metrilakua oli myynnissä heti halliin tultaessa. Barbamama-maskottimme sai kuitenkin pussillisen pähkinöitä naposteltavakseen, jotta aika ei tulisi pitkäksi sen vahtiessa kassalipasta ja maksupäätettä.


Olisiko kirjamessujen suurin anti sittenkin ollut sen pienissä kohtaamisissa? Moni uudesta kustantamosta kiinnostunut tuli jutustelemaan. Puhuttiin kirjoittamisesta, kirjan tilasta, ympärillä pyörivästä bisneksestä. Joku oli lukenut kirjojamme ja kommentoi niitä. Kuultiin rohkaisevia ja innostuneita sanoja.
     Me stresalaiset puolestamme kiertelimme oppimassa ja verkostoitumassa. Saimme kontakteja, jotka pian näkyivät, ei ainoastaan lisääntyneenä myyntinä, vaan myös yllättävänä julkisuutena. Viime lauantain Päivän mietelause -ohjelmaan oli Jaana Sarellin messuilla tapaama Seppo Puttonen mm. valinnut katkelman Tolkullisesta arvopohjasta.


Kun messuilla pääsi välillä kiertelemään, löytyi metrilakun, tungoksen ja kirjakasojen takaa se tärkein, itse kirjallisuus ja sen merkitys. Lukuisissa haastatteluissa ja keskusteluissa puhuttiin siitä mihin kirjallisuutta tarvitaan, nyt ehkä enemmän kuin koskaan.
     Vuodesta 1918 kirjoittaneilta tutkijoilta ja kirjailijoilta kysyttiin miksi menneitä pitää edelleen penkoa. Sandra-romaanin kirjoittajan Heidi Köngäksen mukaan niitä pitää tutkia ja niistä on kirjoitettava, sillä vain tieto voi auttaa meitä ymmärtämään, itseämme ja maailmaa.
     Niinhän se on. Tieto, ja taide. Kirjallisuus edustamassa molempia niitä.


www.stresa.fi