lauantai 4. marraskuuta 2017

KIRJAMESSUJEN JÄLKITUNNELMISSA

Miten syksy kuluukaan! Jo neljä viikkoa on vierähtänyt siitä kun messusimme Turussa koko porukka. Ne messut menivät, niin myös Helsingin kirjamessut, jossa meillä ei ollut osastoa. Ei vielä tänä vuonna.
     Jännittävää miten erilaista on olla kirjamessuilla näytteilleasettajana, kun aiempi kokemus on ollut haahuilua osastolta tai kirjalavalta toiselle, hulinassa, hälinässä ja tungoksessa, hikeä otsalta pyyhkien, satakiloisia kirjakasseja kantaen.

'

Messujen vaativin osuus oli kustantamon nimen teippaaminen yläpuolella olevaan lippaan. Pirjo Toivasen kanssa huojuimme pöydällä ja yritimme vältellä ryppyjä ja ilmakuplia niin kuin joskus muinoin, kun koulukirjoja päällystettiin sillä inhottavalla tarramuovilla.
     Hyvä tuli puodistamme, vaikka sen pienellä rahalla rakensimme. Onnistuimme ehkä toteuttamaan sitä samaa raikkautta ja visuaalisuutta kuin Stresan kirjojen kansissa, joista tehdyt julisteet koristivat osastomme seiniä.


Messuosallistumisesta päätettiin varhain keväällä, samaan tyyliin kuin koko kustantamomme perustettiin: paljonkaan ei tiedetä eikä osata, mutta katsotaan mitä kivaa tästä voisi tulla. 
     Kirjalaatikoita kuskattiin koko pöydänalus täyteen. Nyt se vähän naurattaa, sillä iso osa niistä palautui verkkokaupan ”lähettämöön” Nokialle. Leppoisassa myyntitahdissa taas oli se hyvä puoli, että harvoin tapaavalle porukallemme jäi hyvää aikaa kahvitteluun ja tulevan suunnitteluun.


Aika vähäistä kuului myynti olevan muillakin pienkustantamoilla, sillä yleisö parveili ensisijaisesti signeerauksia jakavien julkkiskirjailijoiden ympärillä tai metsästi takavuosien helmiä kahden euron alelaareista. 
     Metrilakua oli myynnissä heti halliin tultaessa. Barbamama-maskottimme sai kuitenkin pussillisen pähkinöitä naposteltavakseen, jotta aika ei tulisi pitkäksi sen vahtiessa kassalipasta ja maksupäätettä.


Olisiko kirjamessujen suurin anti sittenkin ollut sen pienissä kohtaamisissa? Moni uudesta kustantamosta kiinnostunut tuli jutustelemaan. Puhuttiin kirjoittamisesta, kirjan tilasta, ympärillä pyörivästä bisneksestä. Joku oli lukenut kirjojamme ja kommentoi niitä. Kuultiin rohkaisevia ja innostuneita sanoja.
     Me stresalaiset puolestamme kiertelimme oppimassa ja verkostoitumassa. Saimme kontakteja, jotka pian näkyivät, ei ainoastaan lisääntyneenä myyntinä, vaan myös yllättävänä julkisuutena. Viime lauantain Päivän mietelause -ohjelmaan oli Jaana Sarellin messuilla tapaama Seppo Puttonen mm. valinnut katkelman Tolkullisesta arvopohjasta.


Kun messuilla pääsi välillä kiertelemään, löytyi metrilakun, tungoksen ja kirjakasojen takaa se tärkein, itse kirjallisuus ja sen merkitys. Lukuisissa haastatteluissa ja keskusteluissa puhuttiin siitä mihin kirjallisuutta tarvitaan, nyt ehkä enemmän kuin koskaan.
     Vuodesta 1918 kirjoittaneilta tutkijoilta ja kirjailijoilta kysyttiin miksi menneitä pitää edelleen penkoa. Sandra-romaanin kirjoittajan Heidi Köngäksen mukaan niitä pitää tutkia ja niistä on kirjoitettava, sillä vain tieto voi auttaa meitä ymmärtämään, itseämme ja maailmaa.
     Niinhän se on. Tieto, ja taide. Kirjallisuus edustamassa molempia niitä.


www.stresa.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti