Miten syksy kuluukaan! Jo neljä viikkoa on vierähtänyt siitä kun messusimme Turussa koko porukka. Ne messut menivät, niin myös Helsingin
kirjamessut, jossa meillä ei ollut osastoa. Ei vielä tänä vuonna.
Jännittävää miten erilaista on olla
kirjamessuilla näytteilleasettajana, kun aiempi kokemus on ollut haahuilua osastolta
tai kirjalavalta toiselle, hulinassa, hälinässä ja tungoksessa, hikeä otsalta
pyyhkien, satakiloisia kirjakasseja kantaen.
Messujen vaativin osuus oli kustantamon nimen teippaaminen yläpuolella olevaan lippaan. Pirjo Toivasen kanssa huojuimme pöydällä ja yritimme vältellä
ryppyjä ja ilmakuplia niin kuin joskus muinoin, kun koulukirjoja päällystettiin sillä inhottavalla tarramuovilla.
Hyvä tuli puodistamme, vaikka sen pienellä rahalla rakensimme. Onnistuimme ehkä toteuttamaan sitä samaa raikkautta ja visuaalisuutta kuin Stresan kirjojen kansissa, joista tehdyt julisteet koristivat osastomme seiniä.
Kirjalaatikoita kuskattiin koko pöydänalus täyteen. Nyt se vähän naurattaa,
sillä iso osa niistä palautui verkkokaupan ”lähettämöön” Nokialle. Leppoisassa myyntitahdissa taas oli se hyvä puoli, että harvoin tapaavalle porukallemme jäi hyvää aikaa kahvitteluun ja tulevan suunnitteluun.
Aika vähäistä kuului myynti olevan muillakin pienkustantamoilla, sillä yleisö parveili ensisijaisesti signeerauksia jakavien julkkiskirjailijoiden ympärillä tai
metsästi takavuosien helmiä kahden euron alelaareista.
Metrilakua oli myynnissä heti halliin tultaessa. Barbamama-maskottimme sai kuitenkin pussillisen pähkinöitä naposteltavakseen, jotta aika ei tulisi pitkäksi sen vahtiessa kassalipasta ja maksupäätettä.
Olisiko kirjamessujen suurin anti sittenkin ollut sen pienissä kohtaamisissa? Moni
uudesta kustantamosta kiinnostunut tuli jutustelemaan. Puhuttiin
kirjoittamisesta, kirjan tilasta, ympärillä pyörivästä bisneksestä. Joku oli
lukenut kirjojamme ja kommentoi niitä. Kuultiin rohkaisevia ja innostuneita
sanoja.
Me stresalaiset puolestamme
kiertelimme oppimassa ja verkostoitumassa. Saimme kontakteja, jotka pian näkyivät, ei
ainoastaan lisääntyneenä myyntinä, vaan myös yllättävänä julkisuutena. Viime
lauantain Päivän mietelause -ohjelmaan oli Jaana Sarellin messuilla tapaama Seppo
Puttonen mm. valinnut katkelman Tolkullisesta arvopohjasta.
Kun messuilla pääsi välillä kiertelemään, löytyi metrilakun, tungoksen
ja kirjakasojen takaa se tärkein, itse kirjallisuus ja sen merkitys. Lukuisissa haastatteluissa ja
keskusteluissa puhuttiin siitä mihin kirjallisuutta tarvitaan, nyt ehkä enemmän
kuin koskaan.
Vuodesta 1918 kirjoittaneilta tutkijoilta ja kirjailijoilta kysyttiin miksi menneitä pitää edelleen penkoa. Sandra-romaanin kirjoittajan Heidi Köngäksen mukaan niitä pitää tutkia ja niistä on kirjoitettava, sillä vain tieto voi auttaa meitä ymmärtämään, itseämme ja maailmaa.
Niinhän se on. Tieto, ja taide. Kirjallisuus edustamassa molempia niitä.
www.stresa.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti